Elämä kallis

Näin joulun lähestyessä ihmiset ryntäävät kauppaan ostamaan jouluruokia. Kinkut ovat suuressa suosiossa ja jokainen, joka sellaisen huusholliinsa on hankkinut tietää, että ne maksavat mansikoita. Tänään Herra Yrmy pamahti kassalle kahden kinkun kanssa. Yrmy ei ole koskaan hymyillyt, sanonut kiitos, ole hyvä tai mitään muutakaan iloista. Ylipäätään, hän ei paljon puhele. Kaksi isoa joulukinkkua maksoi PALJON! Sain Herralle niin tyypillisen yrmyn katseen osakseni.

- Niin paljon! Nyt kyllä saan muovipussit kaupan päälle, kun maksaa NOIN paljon!

Okei, fine! Ota vaan kassit, niitä olen muutenkin jakanut ihmisille, jotka ostaa jäisiä kinkkuja. Niitä kun ei ole kiva kantaa paljain käsin. Yrmy kuitenkin osti tuoreet kinkut, jotka eivät siis pakkasta ole nähnytkään. Hurjastihan olisi tullut lisä maksua kahesta kassista. Ajatella, kuitenkin 40 senttiä, johon Herran joulubudjetti olisi luultavasti kaatunut.

Hyvä on. Minua ei ärsyttänyt pussit oikeastaan paljoakaan, mutta valittaminen kinkkujen hinnasta.. Ihan niin kuin moinen olisi minun vikani. Ensinäkin, te asiakkaat haalitte itse ostokset kärryihinne, joten kassaneiti ei todellakaan voi niiden hinnoille mitään. Hyllyssä lukee tuotteen hinta ja se ei siitä miksikään muutu kassalla. Piste.

Päivän piristys:
Keski-ikäinen mieshenkilö kiittää plussakortin näyttäessään ja saadessaan huimat alennukset:
- Onneksi olet opettanut minut käyttämään aina tätä plussakorttia, ku siitä saa näköjään joskus kivastikkin alea.