keskiviikko 27. helmikuuta 2013

Asiakkaiden vitsit Osa1

Kassalla ollessaan kuulee todella paljon asiakkaiden "hauskoja" juttuja. Todellisuudessa omasta mielestä kekseliäästi sanotun asian, kuulee monen muun suusta monta kertaa päivässä.

Yleisin lausahdus taitaa olla plussakortin jälkeen, kun hinta laskee muutaman euroa:
- Pitäisiköhän käyttää vielä toisen kerran tätä korttia, jos vaikka se laskisi lisää, hohohohohooo!

Yritä siinä sitten ite olla:
- Hahhahaaa! Voihan sitä aina yrittää.
Miettikää, miljoona kertaa päivässä tätä..

sunnuntai 17. helmikuuta 2013

Kassaneiti on KASSAneiti

Luonnollisesti, jos olen kassalla töissä en voi alueeltani kauas lähteä. Silti ihmiset tulevat kysymään minulta neuvoa kadonneiden tuotteiden löytämiseen. Se on ihan fine, mutta pidän itse siitä, että tavarat näytetään ihan hyllystä asti, eikä viitota johonkin suuntaan ja jätetään asiakas oman onnensa nojaan.

Ymmärrän sen, jos ketään muuta ei näy paikalla. Silloin voin soittaa asiakkaalle apua, jos työkaveri tekee töitä varaston puolella.

Koittakaa nyt kuitenkin ihmiset jättää se kassaneiti viimeisimmäksi vaihtoehdoksi.

keskiviikko 9. tammikuuta 2013

Tilinumero

Kaupassamme on mahdollisuus tiliin, jolloin rahaa ei tarvitse kantaa aina mukana. Ostokset laitetaan tilille ja tili maksetaan kerran/kahdesti kuussa. Tiliasiakkaita on aika paljon ja muutamien tilit ja naamat alkaa yhdistämään.

Yleensä ulkoa muistaa tuttujen ja kivojen asiakkaiden numerot. Sitten tulee näitä asiakkaita, jotka automaattisesti olettavat minun muistavan ne kaikki tilit ulkoa ja he voivat vain hiljaa seistä kynä kädessä odottamassa allekirjoitettavia lappuja.

- Mikäs se teidän numeronne olikaan?
- Hmp! 24569.
Sekin pitää sanoa sitten niin hiljaa, että joudun kysymään sen uudelleen ja uudelleen. Lopulta asiakas on hyvin närkästynyt, eikä sano edes heippa lähtiessään.

Päivän piristys:
Kävelin kadulla ja paikallisen grillin ohi. Pihalla pöydän ääressä istuu nuoria kosseja, jotka hölmöilevät ja vilkuttavat minulle. Nyökäytän vastaukseksi ja yksi kosseista huutaa:
- Hei! Sä olet se kaupan kassa!
Kyllä! Ajatella, minullakin on jotain muutakin elämää.

Nimikirjoitus

Voi auta nyt siinä tilanteessa, kun kassalle tulee vanha rouvashenkilö. Tilille ostettaessa täytyy allekirjoittaa kuitti. No eiköhän tämän hitaan ja vanhan mummelin nimi olekkin sitten Hilkka-Irmeli-Daisy Asikkala-Suvanto. Nimikirjoitusta ei voi lyhentää esim. H-I-D A-S, vaan se pitää kirjoittaa alusta loppuun hitaa'aa'aa'aa'aa'aa'aasti.

Ja auta nyt vielä siinä tilanteessa kun kynä onkin hieman huono ja uudella kynällä kirjoitetaan koko nimi uudestaan hitaa'aa'aa'aa'aa'aa'aasti.

Ei ketään kiinnosta lukea niitä nimiä niistä lapuista, siihen voi vaikka sutata vaan jotain.

perjantai 28. joulukuuta 2012

Kassalla näkyy oikea naama


Kaksinaamaisuus on kauhean yleistä kaupassa. Kerrankin eräs keski-ikäinen nainen tuli kauppaan, kun kassalta oli juuri lähdössä asiakas. Rouvat kohtasivat ja vaihtoivat sanasia, kun eivät olleet pitkään aikaan nähneet. Kauppaan tullut Täti Kaksinaamainen höpöttää taukoamatta:
- Voi siitä on niin kamalan kauan, kun olemme viimeksi nähneet.
(He asuvat kuitenkin samalla paikkakunnalla, joten eivät taida kuitenkaan olla niin läheisiä, että vierailisivat toistensa luona..?)
Ai että, minäpäs kerron tässä nyt koko vuoden tapahtumani ja hahhahhahaaa nauran vielä remakasti tässä. Voi Petteri-Annellihan se oli teidän lapsen nimi. Kyllä siinä vain on kaunis nimi, aijai! Noh, mutta nyt minun täytyy tästä mennä kauppaan, on niin kamala nälkä, että pitää ruokaa mennä ostamaan.
(Vou! Ajatella, täti tuli oikein ruokaa ostamaan RUOKAkaupasta!)

Täti Kaksinaamainen painelee hymy korvissa hyllyjen väliin. Tässä vaiheessa reipas kassaneiti ajattelee saavansa kivan asiakkaan kassalle. Olihan Täti niin kovin ystävällinen ja puhelias äskön. 

Täti Kaksinaamainen tulee kassalle. Naama on norsun- tiedätte kyllä millä ja otsasta kasvaa – tiedätte kyllä mikä.. Täti tuskin vastaa tervehdykseen ja lyö hihnalle kaljatölkin. Jestas! Olipa Tätillä kyllä kova nälkä!

sunnuntai 23. joulukuuta 2012

Kaikista ei voi tykätä, ei edes jokaisesta.

Kassallani käy vanhahko naishenkilö, jonka Hituraksi olen ristinyt. Hitura ostaa aina samat ostokset ja tulee kassalle sillä periaatteella, että hän on ainoa ihminen maailmassa. Muista ei tarvitse välittää.
- Minä annan sinulle tästä yksi kerrallaan ostoksia ja anna ne minulle sitten takaisin tänne. Näitä on yksi.
Piippaan ostoksen ja annan sen Hituralle takaisin.
- Näitä on neljä.
Hitura odottaa taas edellistä ostosta ja asettelee sen kärryynsä.
- Näitä on kaksi.

Tätä jatkuu koko ostoskärryn verran ja voitte kuvitella kuinka kauan tässä kyseisessä toimenpiteessä menee. Ostokset annetaan ja otetaan yksi kerrallaan. Hihnalle ei tietenkään voi lapata montaa ostosta kerralla. Jono kasvaa ja muut asiakkaat ja kassaneiti turhautuu. Hitura on kyllä sellainen henkilö, joka saa tämänkin kassaneidin hymyn tekohymyksi.

Ostokset on nyt saatu kaikki kärryyn ja lasku menee tilille. Kun kuitti on allekirjoitettu, haluaa Hitura kaksi postimerkkiä. Postimerkkejä varten hän alkaa kaivamaan hiluja. Niin, niitähän ei tietenkään voi laittaa tilille..? Hitura poistuu ja kassajono on kilometrin mittainen.

Eikä tässä vielä kaikkia. Muutaman kymmenen minuutin jälkeen Hitura palaa pullokuittien kanssa. Hän haluaa ne käteisellä ja sitten kaadetaan koko lompakon sisältö ja aletaan vaihtamaan niitä isommiksi. Niin kasvaa taas jono.

Muutaman kymmenen minuutin päästä hitura tulee unohtuneen tavaran kanssa kassalle. Osto tapahtuu suht nopeasti, mutta nimikirjoituksen kanssa menee aikaa. Jonon pää kaartuu nurkan taakse.


lauantai 22. joulukuuta 2012

Elämä kallis


Näin joulun lähestyessä ihmiset ryntäävät kauppaan ostamaan jouluruokia. Kinkut ovat suuressa suosiossa ja jokainen, joka sellaisen huusholliinsa on hankkinut tietää, että ne maksavat mansikoita. Tänään Herra Yrmy pamahti kassalle kahden kinkun kanssa. Yrmy ei ole koskaan hymyillyt, sanonut kiitos, ole hyvä tai mitään muutakaan iloista. Ylipäätään, hän ei paljon puhele. Kaksi isoa joulukinkkua maksoi PALJON! Sain Herralle niin tyypillisen yrmyn katseen osakseni.
- Niin paljon! Nyt kyllä saan muovipussit kaupan päälle, kun maksaa NOIN paljon!
Okei, fine! Ota vaan kassit, niitä olen muutenkin jakanut ihmisille, jotka ostaa jäisiä kinkkuja. Niitä kun ei ole kiva kantaa paljain käsin. Yrmy kuitenkin osti tuoreet kinkut, jotka eivät siis pakkasta ole nähnytkään. Hurjastihan olisi tullut lisä maksua kahesta kassista. Ajatella, kuitenkin 40 senttiä, johon Herran joulubudjetti olisi luultavasti kaatunut.

Hyvä on. Minua ei ärsyttänyt pussit oikeastaan paljoakaan, mutta valittaminen kinkkujen hinnasta.. Ihan niin kuin moinen olisi minun vikani. Ensinäkin, te asiakkaat haalitte itse ostokset kärryihinne, joten kassaneiti ei todellakaan voi niiden hinnoille mitään. Hyllyssä lukee tuotteen hinta ja se ei siitä miksikään muutu kassalla. Piste.

Päivän piristys:
Keski-ikäinen mieshenkilö kiittää plussakortin näyttäessään ja saadessaan huimat alennukset:
- Onneksi olet opettanut minut käyttämään aina tätä plussakorttia, ku siitä saa näköjään joskus kivastikkin alea.